Sivistysvantaa


Käyttäjäsitoumukset

Opetusverkon käyttäjäsitoumus

Oppilaat ja opiskelijat sitoutuvat opetusverkon käyttösääntöihin saadessaan haltuunsa käyttäjätunnukset. Samat käyttäjäsitoumukset ovat käytössä sekä peruskouluissa, lukioissa että Vantaan ammattiopisto Variassa. Koulujen ja oppilaitosten on varmistettava, että kaikki oppilaat ja opiskelijat ovat allekirjoittaneet käyttäjäsitoumuksen ennen tunnusten jakoa ja koulun tietokoneelle pääsyä. Alaikäisten oppilaiden kohdalla vaaditaan myös huoltajan allekirjoitus.

Käyttäjäsitoumukset ovat koulukohtaisia, ja ne ovat voimassa niin kauan kuin oppilas tai opiskelija on kyseisessä koulussa tai oppilaitoksessa. Mikäli oppilas vaihtaa koulua, hän allekirjoittaa uuden käyttäjäsitoumuksen. Näin tapahtuu myös silloin, kun oppilas siirtyy esimerkiksi alakoulusta yläkouluun tai yläkoulusta lukioon. Tähän ratkaisuun on päädytty siksi, että allekirjoitettuja käyttäjäsitoumuksia ei siirretä fyysisesti koulusta toiseen. Lisäksi oppilaat ja opiskelijat sisäistävät käyttösäännöt paremmin, kun asiaa käsitellään heidän kanssaan tietyin väliajoin.

Allekirjoitetut käyttäjäsitoumukset arkistoidaan koulujen ja oppilaitosten kansliassa tai vastaavassa luotettavassa paikassa. Varsinaiset käyttösäännöt jäävät oppilaalle tai opiskelijalle. Sitoumuksia tulee säilyttää niin kauan, kun oppilas tai opiskelija on kirjoilla kyseisessä koulussa tai oppilaitoksessa. Koulunkäynnin loputtua sitoumukset voidaan tuhota seuraavan kalenterivuoden alussa. Opetusverkon käyttösäännöt tulee käydä läpi yhdessä oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa. Koulut ja oppilaitokset voivat itse päättää, millä tavoin näitä asioita käsitellään. Suositeltavaa on, että käyttösäännöistä keskustellaan myös huoltajien kanssa esimerkiksi vanhempainilloissa tai muissa vastaavissa tilaisuuksissa.

Henkilökohtaisen laitteen käyttäjäsitoumukset

Huoltajan Wilmasta löytyy ”Henkilökohtaisen laitteen käytön periaatteet”. Laite voidaan luovuttaa oppilaalle, kun huoltaja on käynyt laitteen käytön periaatteet läpi oppilaan kanssa.