Sivistysvantaa

Nuoriso- ja aikuiskoulutuksen hankkeet

Tiloista oppimisen ympäristöiksi -hanke (v. 2018-2020)

Valokuva

Hankkeessa edistetään lukion toimintaympäristöjen monipuolistumista pedagogisista lähtökohdista käsin. Tavoitteena on edistää laajempien oppimisympäristöjen hyödyntämistä, niin fyysisesti kuin virtuaalisesti ja kehittää lukion toimintakulttuuria. Lukioiden digiluokista kehitetään teknologiapajoja, joissa opettajat ja opiskelijat pääsevät tutustumaan uusimpiin teknologisiin välineisiin. Hankkeessa levitetään tietoa ja asiantuntemusta muuntojoustavien oppimisympäristöjen pedagogisista mahdollisuuksista. Hankkeessa pilotoidaan laajemmassa ympäristössä tapahtuvaa ja oppiainerajat ylittävää opetusta ja oppimista. Opetuskokeiluja voidaan toteuttaa yhteistyössä korkeakoulujen kanssa, mikä edistää myös lukiolain uudistuksen mukaisia tavoitteita. Havaintojen pohjalta kootaan askelmerkkejä tulevaisuuden lukioympäristön kehittämiseksi. Teemme pedagogisia käyttösuunnitelmia, jotta oppimisen ympäristöjen monipuolinen hyödyntäminen olisi mahdollista yhä useammalle opettajalle ja opiskelijalle.

Nettisivut: tulossa syksyn 2018 aikana.

Lisätietoja:
Laura Lindfors
Projektisuunnittelija
p. 050 304 0073
Laura.lindfors@vantaa.fi

Luovaa teknologiaa lukioihin -hanke (v. 2017–2019)

Valokuva

Luovaa teknologiaa lukioihin -hanke on Vantaan päivälukioiden yhteinen kehittämishanke, jonka aikana lisätään sekä opettajien että opiskelijoiden tietoisuutta eri teknologioihin liittyvistä mahdollisuuksista. Hankkeen aikana tehdään oppiainekokeiluja, joissa kehitetään luovan ohjelmoinnin ja uusien teknologioiden sovellusmahdollisuuksia eri oppiaineiden kursseilla, kuten musiikissa, kuvataiteessa, filosofiassa tai yhteiskuntaopissa. Teknologisoituvaa maailmaa tarkastellaan moniulotteisena ilmiönä ja pohditaan, miten tieteeseen, taiteeseen ja teknologioihin kytkeytyvien innovaatioiden kautta voitaisiin tehdä elämästä kestävämpää. Hankkeen tavoitteena on nostaa esille eri oppiaineiden ja innostavien esikuvien kautta uusien teknologioiden kehityksen tuomat mahdollisuudet eri aloilla sekä rohkaista kaikkia opiskelijoita kehittämään teknologista osaamistaan.

Luovaa teknologiaa lukioihin -hankkeen toisena tavoitteena on kehittää robotiikkaan ja ohjelmointiin liittyvä jatkokurssi lukiolaisille. Robolukio-hankkeen (2015-2017) aikana jokaiseen Vantaan päivälukioon on vakiinnutettu vähintään yksi robotiikkaa ja ohjelmointia sisältävä soveltava lukiokurssi. Jatkokurssin tavoitteena on tarjota robotiikasta ja ohjelmoinnista kiinnostuneille opiskelijoille lisää mahdollisuuksia kehittää osaamistaan. Hanketta rahoittaa Opetushallitus.

Lisätietoja:
Laura Lindfors
Projektisuunnittelija
p. 050 304 0073
Laura.lindfors@vantaa.fi

Tunne työ - suunnittele ura-hanke (v. 2017-2019)
Valokuva

Valokuva

Tunne Työ – suunnittele ura on laaja ESR-kumppanuushanke lukioiden työelämälähtöisten mallien, opetus- ja ohjaushenkilöstön työelämätuntemuksen ja työelämälähtöisen pedagogiikan kehittämiseksi. Hankkeen tavoitteena on tukea opiskelijoiden oppimista entistä työelämälähtöisemmin siten, että opiskelijoiden urasuunnitelmat vahvistuvat.

Toimenpiteinä ovat mm. erilaiset rakenteelliset pilotit, opettajien työelämäosaamisen kehittäminen ja yhteistyömallit työelämän, ammatillisen koulutuksen sekä korkeakoulujen kanssa. Oppilaitokset, yritykset ja opiskelijat ovat aktiivisesti toimenpiteiden kehittämisessä mukana. Hankkeen toteutusaika on 1.3.2017 - 31.12.2019.

Hankkeessa ovat mukana seuraavat kaupungit: Helsinki, Vantaa, Espoo, Lahti ja Lappeenranta. Lisäksi hankkeessa ovat mukana Saimaan ammattikorkeakoulu, Perho liiketalousopisto ja Nuori Yrittäjyys ry.

Ota yhteyttä:
Antti Siltanen
Projektikoordinaattori
043-8272783
antti.siltanen@vantaa.fi‍

.vantaa-yleiset-sosiaalinenmedia-facebookshare iframe { float: right; }