Sotungin lukio

”Soittamisesta mul tulee hyvä olo”

05.06.2018

Valokuva

Suoraan altaasta haastatteluun. Juho Laukkanen, Sotungin lukion ensimmäisen vuoden opiskelija, on sekä kilpauimari että taitava trumpetin soittaja. Tekemistä siis löytyy, mutta Juho kertoo harrastusten myös täydentävän toisiaan ja toimivan hyvänä vastapainona koulutöille. Puhallinsoittaja hyötyy hyvästä hapenottokyvystä ja vahvoista keuhkoista lähes uimarin tavoin. Molemmissa lajeissa myös harjoittelu on kaiken a ja o: ”Pitää hirveesti treenaa, et kulkis yhtään minnekään.”

Trumpetista Juho innostui neljännellä luokalla musiikkituntien nokkahuilun soiton innoittamana. Pääasiassa Juho soittaa yksikseen, mutta usein myös koulun erilaisissa tilaisuuksissa. Musiikki myös antaa paljon hänen elämäänsä: soittamisesta tulevat hyvät fiilikset. Hänestä on kivaa oppia uutta sekä soittaa bändissä. Viime aikoina Juho on musiikin kurssien myötä innostunut myös kitaransoitosta ja harjoitellut sen soittamista itse.

Uintia on tullut harrastettua pienestä pitäen. Juho siirtyi uimakoulujen kautta luontevasti kilpauintiryhmään jo kolmannella luokalla. Motivaatiota harrastukseen tuo itseään vastaan kilpaileminen sekä tietysti se, että ”pysyy kunnossa ja voi syödä mitä haluu”. Kivaa on myös erityisesti ”isoihin kisoihin”, kuten uinnin ikäkausimestaruuskilpailuihin pääseminen ja siellä pärjääminen.

Vaikka harrastuksia ja koulua riittää, Juho kertoo kuitenkin aikaa jäävän myös kavereiden näkemiseen sekä koiran ulkoiluttamiseen. Kaikelle löytyy aikaa, kun sen vain sovittelee aikatauluja. Juho kertoo myös lukion aamutreenien ja urheilumyönteisyyden jopa helpottaneen kiirettä yläasteeseen verrattuna. Treenit loppuvat viideltä ja sen jälkeen on aikaa tehdä koulutehtäviä. Se onkin yksi pääsyistä, kavereiden lisäksi, miksi hän alun perin ylipäätään valitsi Sotungin lukion.

Ensimmäinen vuosi lukiossa on sujunut mallikkaasti. Kesällä Juholla on edessä kymmenen päivän Espanjan leiri aurinkoisessa Calellassa sekä viikko isosena Kuortaneen uintirippileirillä. Selkeää tulevaisuuden suuntaa hänellä ei vielä ole lukion jälkeen, mutta musiikkiin liittyvää ammattia hän pitää yhtenä hyvänä vaihtoehtona.

Kuva ja teksti: Petra Uusikumpu

.vantaa-yleiset-sosiaalinenmedia-facebookshare iframe { float: right; }