Janne Joutsenjoki

Luennoin Vantaan aikuisopistossa gnostilaisuudesta. Gnostilaisuus on uskonto, tarkennettuna joukko uskonnollisia liikkeitä. Luentosarjani on teologinen katsaus aiheeseen. Aikajänne on kaukaa historiasta nykypäivään: alku-gnosiksesta meidän aikamme gnostilaisuuteen.

Olen koulutukseltani teologian maisteri ja tuotantotalouden diplomi-insinööri. DI-koulutus on nuorena solmittu ammatillinen järkiavioliitto, teologia sitten se suuri rakkaus. Toisaalta ensin mainitusta on yllättävääkin hyötyä myös teologina.

Olen erityisen kiinnostunut ikivanhojen, mutta aina ajankohtaisten teemojen tarjoamisesta nykyajan ihmiselle, modernissa muodossa. Samalla haluan tuoda esille sellaisia elämän- ja maailmankatsomuksellisia mahdollisuuksia, jotka ovat kulttuurissamme monille ihmisille uusia. Tutustun ennakkoluulottomasti eri uskontoihin, ne ovat aarreaittani.

Aikojen saatossa uskonnot juurruttavat aineksia muun muassa kulttuuriin, moraaliin ja ajatteluun ylipäänsä. Suomessa monien ihmisten ajattelun ja käsitysten taustalla on luonnollisestikin vaikutteita meillä perinteisistä uskonnoista. Gnostilaisuus on meillä harvinaisempi, joten luentosarjani tarjoaa mahdollisuuksia myös ajattelumme ja käsitystemme lähtöoletusten arvioimiseen, ilman pyrkimystä muuttaa niitä. Tervetuloa luennoille!

Tutustu Jannen kursseihin ilmonet.fi-palvelussa.

Asiakaspalvelu

puh. 09 8392 4342, aikuisopisto@vantaa.fi

Asiakaspalvelu avoinna: ma–to klo 9–15 ja pe 9–14

Vantaan opistotalo, Lummetie 5

PL 4506

01030 Vantaan kaupunki































Seuraa meitä somessa!

FACEBOOK:
@vantaan.aikuisopisto

INSTAGRAM:
@vantaanaikuisopisto #vantaanaikuisopisto
































facebook instagram youtube