Liisa Holst

Luovuuden ja kädentaitojen parissa olen tehnyt työtä jo vuodesta 1975 aloittaessani vaatesuunnittelijana ja kaavoittajana. Ikonimaalauksen aloitin vuonna 1999. Ikonitaiteeseen olen tutustunut lukuisilla matkoillani. Maalausta olen opiskellut Uuden Valamon kansanopistossa järjestetyillä kursseilla, opettajina ovat olleet mm. Pietarin ja Moskovan Hengellisestä akatemian opettajat.

Olen suorittanut ortodoksisen teologian perusopinnot vuonna 2006 Joensuun Avoimessa Yliopistossa.

Opetan tällä hetkellä ikonimaalausta ortodoksikirkoissa, aikuisopistoissa sekä yksityisesti ryhmille. Opetussuunnitelmana käytän Suomen ikonimaalareiden ry:n suosittelemaa perusopetuksen opintosuunnitelmaa. Lisäksi pidän viikonloppukursseja, aiheena kultaus tai muita ikonimaalaukseen liittyviä aiheita. Erillisiä opetustapahtumia ollut mm. demostraatiot Helsingin taidemuseossa Athos vuoren näyttelyn yhteydessä.

Työssäni Vantaan aikuisopistolla, on hyvä työyhteys niin esimiehien kuin asiakkaidenkin kanssa. Oppilaat koostuvat eri ikäryhmistä mikä tuo rikkautta ryhmiin. Oppilaiden kanssa olemme käyneet ikoninäyttelyissä, sekä olen pitänyt luentoja maalaukseen liittyvistä aiheista ja esitellyt matkakertomuksia eri luostareista. Oppilaat osallistuvat taidealojen yhteisnäyttelyyn koululla vuosittain.

Ikonimaalaus on monimuotoista opettamista, oppilaat joutuvat kohtaamaan kädentaidon motoriikan ja ikoneihin liittyvän teologisen puolen.

Opettajana ohjaan vaihe vaiheelta kädestä pitäen. Oppilaat kokevat tämän bysanttilaisen maalaustekniikan mielenkiintoisena haasteena ja meditoivana harrasteena. Oppilaiden saatua ikoni valmiiksi se on joka kerta ihme, kuinka onnistuimme yhdessä saamaan tämän aikaan.

Tutustu Liisan kursseihin ilmonet.fi-palvelussa.

Asiakaspalvelu

puh. 09 8392 4342, aikuisopisto@vantaa.fi

Asiakaspalvelu avoinna: ma–to klo 9–15 ja pe 9–14

Vantaan opistotalo, Lummetie 5

PL 4506

01030 Vantaan kaupunki































Seuraa meitä somessa!

FACEBOOK:
@vantaan.aikuisopisto

INSTAGRAM:
@vantaanaikuisopisto #vantaanaikuisopisto
































facebook instagram youtube