Muskari – ovi musiikin maailmaan

Musiikkileikkikoulussa tutustutaan musiikin maailmaan laulamalla, loruilemalla, soittamalla, liikkumalla, leikkimällä ja tunnin aiheeseen liittyvillä tehtävillä. Tavoitteena on herättää innostus musiikkiin ja kehittää lapsen laulutaitoa, rytmi- ja säveltajua sekä musiikin kuuntelukykyä. Näitä harjoitetaan esimerkiksi erilaisten musiikillisten käsiteparien kautta (hidas–nopea, voimakas–hiljainen).

Musiikkileikkikoulu kehittää lapsen tasapainoista kokonaispersoonallisuutta, sosiaalista kasvua sekä motorisia ja kognitiivisia taitoja. Muskarissa tutustutaan myös suomalaiseen kansanperinteeseen. Kansainvälisyys ja kulttuurit ovat osana opetusta.

Ryhmät ja opetuspisteet

Musiikkileikkikouluryhmissä on 6–10 lasta. Erityislapset ovat integroituina ryhmiin. Perheryhmissä lapsi musisoi oman aikuisensa kanssa – mukana voi olla isä, äiti, mummi tai vaikkapa kummi. Vähän vanhemmat lapset nauttivat muskarissa musiikista yhdessä muskarinopettajan ja muiden saman ikäisten lasten kanssa.

Perheryhmät

  • 0–2-vuotiaille lapsille
  • Jokaisella lapsella tunnilla mukana oma aikuinen
  • Tunnin kesto 45 min

Musiikkileikkiryhmät

  • 3–6-vuotiaille lapsille (lapset jaetaan ryhmiin iän perusteella)
  • Tunneilla syvennetään aiemmin opittuja taitoja ja valmiuksia
  • Tunnin kesto 45–60 min

Musiikkileikkikoulun soitinryhmät

  • 5–8-vuotiaille lapsille
  • Soittimia mm. 5-kielinen kantele ja nokkahuilu
  • Tunnin kesto 45–60 min

Ryhmät muodostetaan keväisin hakuajan loppuun mennessä ilmoittautuneiden pohjalta. Ryhmiin on kuitenkin voimassa ympärivuotinen haku.

Opetuspaikat: Tikkurila, Myyrmäki, Kartanokoski, Kivistö, Korso, Mikkola ja Länsimäki

Lisätietoja

Sari Laakso
Vastuuopettaja, varhaisiän musiikkikasvatus
s-posti: sari.j.laakso@vantaa.fi
puhelin: 050 312 4815‍

Vantaan musiikkiopisto

Lummetie 4

PL 4510

01030 Vantaa

Oppilashallintosihteeri:
040 843 7401, musiikkiopisto@vantaa.fi





















facebook instagram youtube