Tukea lapsellesi

Jokaisella oppilaalla on oikeus saada oppimiseensa tukea. Oppimisen tuen antaminen on pedagogista toimintaa, jonka opettaja suunnittelee yhdessä erityisopettajan kanssa. Oppimisen tuki on jaettu kolmeen tasoon

  • yleinen tuki (tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus)
  • tehostettu tuki (tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, painoalueittain opiskelu, henkilökohtainen oppimissuunnitelma)
  • erityinen tuki (kaikki em. Tukimuodot sekä luokkamuotoinen erityisopetus ja henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma HOJKS)

Kun oppilaalle haetaan erityisen tuen päätöstä, ovat huoltajat mukana koko prosessissa. Erityisen tuen päätöstä varten laaditaan pedagoginen selvitys ja tehdään huoltajien kuuleminen, jolla vanhemmat antavat suostumuksensa erityiseen tukeen.

Koulujen oman eritysopetuksen lisäksi Vantaalla on alueellisia ja kaupunkitasoisia palveluja. Nämä palvelut tarjoavat oppilaalle vahvaa erityistä tukea joko määräaikaisena tai pysyvänä ratkaisuna. Ohjaus näihin palveluihin tapahtuu aina aluekoordinaattoreiden kautta.

alueelliset ja kaupunkitasoiset palvelut

Artikkeli

Someturva

Hei! Vantaalla 3.-9.-luokilla on otettu käyttöön uusi someturvallisuutta lisäävä Someturva -palvelu, jonka kautta lapsi saa apua, jos häntä kiusataan, häiritään tai...

Lue Lisää

Kytöpuiston koulu

Opettajainhuone 040 543 2077

Peltoniemenkuja 1

PL 6509

01360 Vantaa

‍Rehtori: Maarit Hosio,
040 0549 721

Apulaisrehtori: Minna Virovere,
040 183 6879

Koulusihteeri (ma-to): Pirkko Mäntyniemi,
040 708 4791