Harrastusesite on ilmestynyt

Nuorille on tarjolla muun muassa runsaasti erilaista liikuntaa, kuten sählyä, futista, korista, katutanssia tai punttista. Lisäksi toimintaan kuuluu huimiksia, kuvataidetta, askartelua, tubetuspajaa, biljardia, kokkausta, kynsien lakkausta ja bänditoimintaa. Toimintaa järjestetään Tikkurilan, länsi-Vantaan, Korso-Koivukylän, Hakunilan ja Aviapolis-Kivistön alueella.

Ohjatun toiminnan lisäksi nuorisotiloilla on mahdollisuus harrastaa myös avoimien iltojen aikana. Pelikoneet, lautapelit, bänditilat, musiikkistudiot, liikuntavälineet ja kuvataidetarvikkeet ovat nuorten käytettävissä.

Vantaalaisille nuorille aikuisille on tarjolla taidevärkkäämö, videotaidepaja, nuorten aikuisten olohuone, nuorten aikuisten illat, näpräämö, animenurkka ja peliperjantai. Tämän lisäksi kerran kuussa järjestetään lajikokeiluja, kuten jousiammuntaa, boulderointia, kamppailulajeja ja sulkapalloa. Liikuntaharrastuksia tarjotaan myös yhteistyössä Liikkuva opiskelu –hankkeen kanssa. Maksuton harrastus- ja vapaa-ajan toiminta on suunnattu 18-29-vuotiaille.

Tutustu esitteeseen!

  • Julkaistu: 18.09.2020

facebook instagram youtube