METSÄ VARHAISKASVATUKSEN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ YMPÄRI VUODEN

16.05.2018

‍Kun toimintakautemme alkoi viime syksynä, olimme innoissamme. Tämä on se toimintakausi, josta olimme haaveilleet: kolmena päivänä viikossa oppimisympäristömme on lähimetsä.

Innoissamme olemme yhä, nyt kevään lopussa, sekä kasvattajat että lapset. Tänä vuonna me olemme oppineet yhdessä paljon, tutkineet erilaisia ilmiöitä monin eri keinoin, leikkineet, käyttäneet mielikuvitusta ja löytäneet uusia ongelmanratkaisutaitoja. Ehkä tärkeintä, mitä tämä vuosi metsässä on meille saanut aikaan, on se, että ryhmässämme on vahva me-henki, yhteenkuuluvuuden tunne ja ystävyys, joka ei katso kumisaappaiden väriä tai puukiipeilytaitoa.

MITÄ SE SITTEN KÄYTÄNNÖSSÄ ON?

Aamuisin lähdemme päiväkodin pihasta reippaana joukkona laulaen kohti lähimetsää – säällä kuin säällä. Retkiseurueen ensimmäisellä kasvattajalla, eli yleensä minulla, on selässään rinkka, jossa on mukana ensiapulaukku, vettä ja kaikki tarvittava. Muulla ryhmällä on mukanaan seikkailumieli ja mielellään jalassa kumisaappaat.

Eräs lapsista huudahti nähdessään ensiapulaukun: ”Katso, täällä on tällainen sun seikkailulaukku!” Sellainen se tosiaan on ja ensiaputaitojamme kertaamme myös lasten kanssa lääkärileikissä ja ensiapurasteilla metsässä. Meidän metsäpaikoillemme täytyy kävellä muutama sata metriä enemmän kuin lähimpään lähimetsäämme, mutta metsäpaikkojamme niistä on tullut äänestämällä. Lapset ovat itse saaneet äänestää meille ikiomat metsäpaikat ja nimenneet ne Tonttumetsäksi ja Peikkometsäksi.

Metsään saapuessamme lapset muistuttavat toisiaan siitä, mitä metsässä saa tehdä ja mitä ei.
Yksi kysyy: ”Saako metsässä leikkiä?” ja muut vastaavat kuorossa: ”JOO!”Toinen kysyy: ”Saako repiä eläviä puita?” ja muut vastaavat ei: ”EI!”

Metsäpäivien ohjelmassa on pieniä erilaisia yhteisiä tehtäviä – joskus matematiikkaa keräillen, joskus äidinkieltä sanasuunnistamalla, joskus kädentaitoja luontotaidetta tehden -, leikkejä kuten hippoja ja piilosta ja aina on tilaa vapaalle leikille ja tutkimiselle. Yleensä syömme metsässä pienet eväät ja palaamme päiväkodille lounasaikaan. Haaveenamme on saada järjestymään lounashetkikin metsään, mutta sen toteutumisesta vastaa ruoantoimittajamme.

Metsästä on tullut lapsille hyvin tärkeä paikka, niin oppimisympäristönä, leikkipaikkana kuin omana tilana. Sinne mahtuu paljon ääntä, mutta sitä osataan myös kunnioittaa. Sieltä löytyy aina uusia seikkailuita, mutta se koetaan myös turvalliseksi. Lisäksi olemme olleet koko ryhmä yllättävän terveitä tänä vuonna – ja kiitos lienee osittain metsän.

Ensi vuonna meidän toiveemme toteutuu vielä enemmän, sillä tulemme olemaan metsässä viitenä päivänä viikossa. Sitä odotamme – ja suunnittelemme – jo innolla.

Noora Säily, lto ja metsäopettaja, Rajakylän Päiväkoti, Vantaa