Suomen kaunein ammattiopisto

20.07.2018

‍Vantaan ammattiopisto Varia on täynnä taidetta. Itse asiassa Varia saattaa olla Suomen kaunein ammattiopisto.

Valokuva

Varian Hiekkaharjun toimipisteessä voit opiskella maalariksi pintakäsittelyalan perustutkinnossa. Asiakastöiden lisäksi maalarit harjoittelevat taitojaan paitsi työsalissa myös tekemällä maalaustöitä Varian eri toimipisteiden seinille. Tämän seurauksena Varian tilat ovat täynnä eri värejä ja ne on somistettu mitä erilaisimmin taidokkain maalaustöin. On tarkkoja yksityiskohtia ja kekseliäitä kontekstiin sopivia aiheita, pelkkiä kauniita väripintoja tai tapetinomaisia ornamentteja, suuri määrä erilaisia maalaustekniikoita. On myös mestaritasoista maalarityötä, joka saa pinnan näyttämään aivan muulta kuin maalatulta pinnalta.

Ammattiopistojen maalariopiskelijoilla on siinä mielessä erinomainen tilanne, että seinäpinta-alaa eli harjoittelupohjaa riittää. Usein ei tule ajatelleeksi, että ammattiopisto vaatii todella suuret tilat, jotta opetusta voidaan ylipäätään järjestää. Variassakin tarjotaan opetusta 17 eri perustutkinnossa ja silti toimipisteitä on jopa neljä. Esimerkiksi juuri maalaus, rakentaminen ja logistiikka vaativat valtavia työsaleja, joissa työtehtäviä, kuten muurausta, voidaan harjoitella. Tilatarpeen seurauksena ammattiopistot levittäytyvätkin tyypillisesti pinta-alaltaan laajalle alueelle sen sijaan, että ne olisivat korkeita.

Valokuva
Käytäviä Hiekkaharjun toimipisteessä

Suurten tilojen aiheuttamat suuret vuokrakustannukset ovat lähes kaikkien ammattiopistojen suurin yksittäinen menoerä. Osin tästäkin syystä Varian tavoite on tiivistää toimintaansa kolmeen toimipisteeseen neljän sijasta seuraavan kymmenen vuoden aikana. Lopullinen tavoite on toimia vain kahdessa suuressa toimipisteessä, mutta aikataulua ei vielä ole lyöty lukkoon.

Tilojen vähentäminenkään ei kuitenkaan vähentäisi maalareiden harjoittelumahdollisuuksia. Suunnitelmissa on nimittäin säilyttää Hiekkaharjun toimipiste, jossa maalarit opiskelevat ja joka on siksi saanut verhokseen kaikkein värikkäimmän maalipeitteen. Maalarit eivät myöskään läheskään aina maalaa vain uutta vaan usein aiempia töitä myös kunnostetaan tai niiden päälle maalataan, jotta opitaan erilaisia taitoja, kuten aiemman maalin poistamista ja korjausmaalausta.

Valokuva
Kokiksi opiskelevien luokka
Valokuva
Yhteistyötä maahanmuuttajavalokuvaajien kanssa, ja tämä matkalla ruokalaan

Valokuva
Eri tekniikoita: tämä pinta on saatu aikaan sanomalehtiä apuna käyttäen. Jos tarkkaan katsoo, voi otsikoista erottaa Vantaan Sanomat
Valokuva
Mikä on sinun suosikkimaalauksesi? Onko se esimerkiksi tämä taidokas orava?
Valokuva
Onko se marmoria? Maalamalla voi saada ihmeitä aikaan.
Valokuva
Osaisitko sinä? Tämä Mestariteos on kaiken huipuksi maalattu kattoon

Valokuva
Maalareiden teorialuokkakin on täynnä väriä

facebook twitter instagram youtube