Kansainvälisyys

Kansainvälinen toiminta Variassa

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat yhä enenevissä määrin osa työelämää ja arkea. Varian kansainvälisen toiminnan tarkoituksena onkin tarjota paitsi opiskelijoillemme, mutta myös henkilökunnalle mahdollisuuksia kartuttaa ikimuistoisia kokemuksia sekä vahvistaa kansainvälistä osaamistaan maailmalla. Ulkomaanjakson aikana pääset kehittämään kieli- ja kulttuuritaitojasi sekä näkemään oman alasi toimintaa hieman erilaisesta näkökulmasta. Työnantajat arvostavat ulkomaanjaksoilta saatua osaamista, mm. ongelmanratkaisutaitoja, joustavuutta ja luovuutta.

Varialla on kumppanikohteita yhteensä 17:ssa eri maassa. Varian liikkuvuus rahoitetaan pääsääntöisesti EU-komission Erasmus+ hankkeiden tuella. Näissä hankkeissa opiskelijalla on mahdollisuus lähteä Eurooppaan ulkomaanjaksolle työpaikalla tapahtuvalle oppimisjaksolle tai oppilaitosvaihtoon 2-11 viikoksi. Viikon opintomatkoja tarjotaan myös rahoituksesta riippuen eri ryhmille. Lisäksi Euroopan ulkopuolisista kohteista Etelä-Koreaan (FinKoEdu-verkosto) ja Kiinaan (FinnVET in China -verkosto) on mahdollista lähteä Opetushallituksen tuella. Varia antaa opiskelijoille apurahoja myös itse-etsittyihin kohteisiin.

Variassa kansainvälisestä toiminnasta vastaa kansainvälisyystyöryhmä, johon kuuluu Varian kansainvälisten asioiden koordinaattorin Anu Lähteen lisäksi vastuuopettajia eri aloilta:

  • Kone- ja tuotantotekniikka ja talotekniikka: Pasi Ruuth (Hiekkaharjun toimipiste)
  • Ravintola- ja cateringala: Piritta Otto-Sprunck (Hiekkaharjun toimipiste)
  • Rakennus-, pintakäsittely-, kiinteistöpalvelu- ja sisustusala: Suvi Höglund (Hiekkaharjun toimipiste)
  • Matkailuala, hiusala ja kuvallinen ilmaisu: Tiina-Maria Ilppola (Myyrmäen ja Hiekkaharjun toimipiste)
  • Turvallisuusala: Elina Salo (Myyrmäen toimipiste)
  • ICT-ala: Pasi-Waltteri Valtanen (Myyrmäen toimipiste)
  • Sähköala: Sari Vilén (Myyrmäen ja Tennistien toimipiste)
  • Elintarvikeala: Sigrid Müller (Myyrmäen toimipiste)
  • Sosiaali- ja terveysala: Anu Seppänen (Koivukylän ja Myyrmäen toimipiste)
  • Autoala: Arto Sandberg (Aviapoliksen toimipiste)
  • Logistiikka: Anssi Salmi (Aviapoliksen toimipiste)

etunimi.sukunimi(at)eduvantaa.fi

Mikäli haluat kuulla Varian kansainvälisestä toiminnasta lisää, niin ota ihmeessä yhtettä oman alasi vastuuopettajaan ja/tai kansainvälisten asioiden koordinaattoriin:

Anu Lähde
+358 50 312 4459
anu.lahde(at)vantaa.fi

K‍iinnostaako ulkomaanjaksolle hakeutuminen? Katso lisätietoja ja ohjeet TÄÄLTÄ

Uutinen

Kansainvälinen liikkuvuus tilastoina 2019

Vuonna 2019 Variasta lähti pitkälle (yli kaksi viikkoa) ulkomaanjaksolle yhteensä 60 opiskelijaa. Suosituimmat maat olivat Saksa ja Espanja. Lyhyille jaksoille lähti yhteensä 23 opiskelijaa. Varian henkilökunnan ulkomaanjaksoja...

Lue Lisää

facebook twitter instagram youtube